FARNET
Fisheries Areas Network

Good Practice Project

Paikallisia makean veden lajeja esittelevä kalastusfestivaali

Country:
Region: 
Kalastusperintöä tunnetuksi tekevä, paikallisia perinteitä vahvistava ja unohdettujen makean veden lajien kulutusta lisäävä hanke.

Description

Tiettyihin kalakantoihin voi kohdistua liikaa paineita, kun kuluttajat suosivat merikaloja ja unohtavat, että paikallisia järvilajeja on usein enemmän ja ne voivat olla aivan yhtä maukkaita. Kaksi liettualaista FLAG-ryhmää yhdisti voimansa elävöittääkseen perinteisiä kalastusfestivaaleja kahdella eri alueella Liettuassa. Šilutėn kesäfestivaalin ja Ignalinan talvifestivaalin tarkoituksena oli, että kalastusalan eri toimijat vaihtavat tietoja keskenään ja tutustuttavat paikalliset asukkaat kalastusmenetelmiinsä ja ruokaperinteisiinsä. Tapahtumiin osallistui sekä kalastajia että kaikenikäisiä perheitä.

Talvifestivaalilla esiteltiin Liettuan eri järvissä käytettäviä talvikalastusmenetelmiä, kuten pilkkimistä, ja järjestettiin urheilukilpailuja ja konsertteja. Makean veden kaloista valmistettiin perinteisiä ruokalajeja, joita tarjottiin lapsille ilmaiseksi. ”Kalakeittomestaruuskisoissa” 57 joukkuetta kilpaili perinteisten ruokalajien valmistuksessa, ja kaikki osallistujat saivat osan näin syntyneestä kalakeitosta.

Results: 

Yli 400 henkeä osallistui kahteen festivaaliin, joissa tehtiin tunnetuksi paikallisia kalalajeja ja alueiden kulttuuriperintöä.

Šilutėn tapahtumassa 30 paikallisen toimintaryhmän edustajaa järjesti kaksituntisen oppitunnin Ignalinan alueen ruokaperinteistä ja jakoi yli 100 ilmaista annosta aidon ikivanhan ohjeen mukaan valmistettua järvikalakeittoa.

Ignalinan festivaalissa FLAG-ryhmät esittelivät talvikalastusperinteitä, kuten vanhaa talvinuottausmenetelmää, jossa käytetään suurta puista vinssiä (”bobas”). Lapsille ja perheille oli tarjolla ohjelmaa, jossa kerrottiin paikallisista makean veden kaloista ja niiden perinteisistä valmistustavoista. Tapahtuman aikana valmistettiin noin 50 litraa kalakeittoa ja yli 10 kiloa kalaruoka-annoksia.

Transferability: 

Tämän kaltaisella tapahtumalla voitaisiin tehdä tunnetuksi paikallisia kalalajeja ja kalastusperinteitä useimmilla alueilla, joilla paikallisen kalan kulutus on vähäistä mutta perinteistä kalastustoimintaa yhä harjoitetaan.

Lessons & contribution to CLLD objectives: 

Kokemukset: Vaikka tässä tapauksessa molemmat FLAG-ryhmät olivat liettualaisia, etäisyys voi muodostua yhteistyöhankkeessa haasteeksi. Tiiviiden, yhteistyöhön perustuvien suhteiden luominen on siksi erittäin tärkeää.

Vaikutus paikallisyhteisöjen kehittämishankkeiden edistämiseen: sosiaalisen hyvinvoinnin ja kulttuuriperinnön vaaliminen kalastus- ja vesiviljelyalueilla.

Funding

Total project cost €11 729
FLAG grant €11 729
  • EU contribution (EMFF): €9 969,65
  • Public contribution (national): €1 759,35

Project information

Timeframe of implementation From Jul 2018 to Jun 2019
Sea Basins
Type of area
Theme

Beneficiary

Asociacija “Ignalinos rajono vietos veiklos grupė”

Contact details

FLAG Contacts

Ms. Ligita Smagurauskienė
+370 620 81580
Lithuania

Organisation Contacts

Asociacija “Ignalinos rajono vietos veiklos grupė”
Ms. Ligita Smagurauskienė
+370 620 81580
Lithuania
Publication date: 
20/12/2019
PDF Version