Hankkeen otsikko
Ravinnon polyfenolin Schisandrin B:n syöpää ehkäisevien vaikutusten molekyylimekanismit paksu- ja peräsuolen syövässä
YTT tunniste
NTS-FI-967070 v.1, 06-05-2025
YTT:n kansallinen tunniste
Tätä kenttää ei julkaista
Toimitettava EU:lle
Tätä kenttää ei julkaista
kyllä
Hankkeen kesto kuukausina.
36
Avainsanat
Polyfenoli
Kolorektaalisyöpä
Kemoterapia
Hankkeen käyttötarkoitus (käyttötarkoitukset)
Translaatiotutkimus ja soveltava tutkimus: Ihmisen syöpä
Kuvaa hankkeen tavoitteita (esimerkiksi uuden tieteellisen tiedon hankkiminen tai tieteelliset taikka kliiniset tarpeet).
Paksusuolen syöpä (kolorektaalisyöpä, CRC) on kolmanneksi yleisin syöpä, joka aiheuttaa lähes miljoona kuolemaa vuodessa. Se kehittyy ruuansulatuskanavan loppuosassa olevien paksusuolen tai peräsuolen seinämän kasvaimista. Paksusuoli vastaa veden, suolojen ja vitamiinien imeyttämisestä ravinnosta takaisin verenkiertoon. CRC voi aiheuttaa esimerkiksi ripulia, vatsakipua, verenvuotoa peräaukosta ja painonlaskua, mutta monet CRC-potilaat ovat oireettomia, erityisesti syövän alkuvaiheessa.
CRC:n hoidossa käytetään ensilinjan solunsalpaajahoitoja. Yksi näistä lääkkeistä on 5-fluorourasiili (5-FU), joka on laajasti käytetty ja tehokas kemoterapeuttinen hoito, mutta se johtaa usein vakaviin sivuvaikutuksiin, kuten ripuliin sekä suun ja huulten tulehdukseen. Vaihtoehtoisia hoitostrategioita on tutkittu viime aikoina runsaasti. Nämä ovat osoittaneet, että luonnollisten syövän kehittymistä estävien aineiden yhteiskäyttö solunsalpaajien kanssa lisää kemoterapian tehokkuutta. Yksi näistä luonnontuotteista on Schisandra chinensis, tunnettu myös palsamiköynnöksenä. Tämän bioaktiivisen komponentin Schisandrin B:n (Sch B) on osoitettu CRC-hiirimallissa pienentävän kasvainten kokoa ja lievittävän sivuvaikutuksia yhdessä 5-FU:n kanssa. Tässä aiemmassa tutkimuksessa syöpä oli ihonalainen eikä sijainnut paksusuolessa, joten se ei vastannut todellista kasvainympäristöä. Lisäksi se tehtiin vain uroshiirillä, jolloin mahdolliset sukupuolesta johtuvia vaikutuksia ei ole vvoitu selvittää.
Tässä tutkimuksessa arvioidaan 5-FU:n ja Sch B:n tehokkuutta yksin ja yhdessä tutkimalla niiden syöpää estäviä vaikutuksia sekä uroksilla että naarailla. Hiirille aiheutetaan tulehduksellinen paksusuolen syöpä atsoksimetaanin/dekstraanisulfaattinatriumin (AOM/DSS) avulla. Tässä mallissa AOM-injektio aiheuttaa DNA-vaurioita, ja DSS:n lisäys juomaveteen sykleittäin aiheuttaa tulehdusta, joka edistää syövän kehittymistä. Tämä malli vastaa paremmin todellista tilannetta, koska se matkii syövän kehittymistä paksusuolessa.
Tämä tutkimus jakautuu kahteen osaprojektiin, joista ensimmäinen toimii pilottina menetelmien ja Sch B:n optimaalisen annostuksen määrittämiseksi. Toisessa osaprojektissa käytetään tätä annostusta, jotta voidaan tutkia tarkemmin Sch B:n molekulaarisia vaikutuksia paksusuolen syöpään. Tämä mahdollistaa paremmin ihmisiin sovellettavat tulokset verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin.
Mitä mahdollisia hyötyjä tästä hankkeesta todennäköisesti koituu? Kerro, miten hankkeella voidaan edistää tiedettä tai mitä hyötyä hankkeesta voi viime kädessä olla ihmisille, eläimille tai ympäristölle. Erittele tarvittaessa lyhyen aikavälin (hankkeen keston aikaiset) ja pitkän aikavälin hyödyt (joita voi seurata hankkeen päättymisen jälkeen).
Paksusuolensyöpä on yksi yleisimmistä syövistä länsimaissa. Kuolleisuus viiden vuoden seurannan jälkeen potilailla on 35 % kehittyneissä maissa. Syövän hoito rajoittuu nykyisin pitkälti kemoterapiaan ja sädehoitoon.
Nykyisin 5-FU:iin perustuvia paksusuolen syövän hoitoja rajoittaa niiden laajakirjoiset haittavaikutukset syöpäpotilaille, kuten painonlasku, nestehukka ja ripuli. Tämän projektin tarkoituksena on tutkia uuden terapeuttisen yhdisteen SchB käyttöpotentiaalia nykyisten lääkkeiden rinnalla tehostamaan hoitojen vaikutusta yhdistelmäterapiana. Lisäksi kyseisen yhdisteen odotetaan lieventävän kemoterapian aiheuttamia haittavaikutuksia, mikä puolestaan parantaa potilaiden elämänlaatua hoidon aikana. Haittavaikutusten väheneminen voi myös epäsuorasti lisätä kemoterapian tehoa entisestään.
Lyhyellä aikavälillä tutkimus lisäisi tietoa optimaalisesta Sch B pitoisuudesta syöpähoidossa ja selvittäisi sen syövän kehittymistä estävät vaikutusmekanismit. Tulosten osoittautuessa lupaaviksi voitaisiin niitä soveltaa kliinisiin tutkimuksiin ja mahdollisesti parantaa paksusuolen syöpäpotilaiden ennustetta, tuoden näin hyötyä myös koko yhteiskunnalle.
Millaisia toimenpiteitä eläimille yleensä tehdään (annetaanko niille esimerkiksi injektioita vai tehdäänkö niille kirurgisia toimenpiteitä)? Ilmoita näiden toimenpiteiden lukumäärä ja kesto.
Syöpämallin luomisen aikana hiirille annetaan ensin yksi injektio vatsaonteloon, joka sisältää 10 mg/kg AOM:ia syövän kehittymistä edistävien DNA-vaurioiden aikaansaamiseksi. Viikko AOM-injektion jälkeen hiirille annetaan juomaveteen sekoitettuna 2,5 % DSS:ää joka toinen viikko. DSS aiheuttaa tulehdusvälitteisesti kasvainten muodostumista. DSS-käsittely toistetaan kolmessa syklissä. Käsittelyn jälkeen hiirille annetaan viikon mittainen palautumisaika ennen kokeiden aloittamista. Syöpämallin luominen kestää yhteensä seitsemän viikkoa.
Kahden viikon tutkimusjakson aikana eläimille annetaan vatsaonteloon 5-FU:ta tai kontrolliliuosta (negatiivinen kontrolli) kaksi kertaa tutkimuksen aikana. Lisäksi hiirille annetaan joka toinen päivä gelatiinikuutio (vapaaehtoinen syöminen), joka sisältää joko Sch B:tä tai plaseboa. Kahden viikon jälkeen eläimet lopetetaan nukutuksessa pentobarbitaaliyliannostuksella, jonka jälkeen tutkimusnäytteet kerätään.
Millaisia ovat ennakoitavissa olevat eläimiin kohdistuvat vaikutukset/haittavaikutukset (esimerkiksi kipu, painonlasku, passiivisuus tai vähentynyt liikkuminen, stressi tai poikkeava käyttäytyminen) ja kauanko nämä vaikutukset kestävät?
Eläimille kehittyy kasvaimia paksusuoleen, ja ne voivat saada alla lueteltuja sairauteen liittyviä haittavaikutuksia. Eläimet saattavat myös kokea kipua injektiokohdissa tutkimuksen aikana saadussa kolmessa injektiossa.
5-FU-injektio vatsaonteloon voi aiheuttaa lyhytaikaista paikallista ärsytystä, mutta tämä vaikutus on minimaalinen, sillä injektiot annetaan vain kerran viikossa, yhteensä kahdesti tutkimuksen aikana. Toisinaan injektiot voivat aiheuttaa vatsaontelon tulehdusta, mikäli neula väärinpistettynä lävistää suolen tai rakon, mutta tätä riskiä voidaan vähentää käyttämällä neulan pysäytintä sekä noudattamalla hyviä käytänteitä.
Gelatiinikuution antaminen hoidon yhteydessä voi aiheuttaa eläimille stressiä, sillä eläimet erotetaan toisistaan syömisen ajaksi. Aiempi totutuskoulutus vapaaehtoiseen syömiseen auttaa kuitenkin vähentämään stressiä.
Syövän kehityksestä ja kemoterapiasta johtuvina haittavaikutuksina eläimet voivat laihtua sekä kärsiä ripulista ja nestehukasta. Näitä haittavaikutuksia seurataan päivittäin, ja jos esimerkiksi nestehukkaa ilmenee, sitä hoidetaan. Jos eläimet kuitenkin pysyvät hoidosta huolimatta kuivuneina, menettävät yli 20 % painostaan tai kokevat muita merkittäviä hyvinvointiongelmia, ne lopetetaan välittömästi.
Selkeästi määritellyt inhimilliset lopetuskriteerit ja tutkimuksen lyhyt kesto varmistavat, ettei eläimille aiheudu pitkäaikaisia haittavaikutuksia.
Mitä lajeja ja montaako eläintä on määrä käyttää? Ilmoittakaa käytettävät eläinlajit ja eläinten lukumäärät sekä ennakoidut vakavuudet ja eläinten määrä kussakin vakavuusluokassa lajeittain.
Laji
Yhteensä
Arvioidut määrät vakavuusluokkaa kohti
Ei toipumista
Lievä
Kohtalainen
Vakava
Hiiret (Mus musculus)
168
Jos eläimet jätetään henkiin toimenpiteen päätyttyä, mitä näille tapahtuu?
Laji
Niiden eläinten arvioitu määrä, jotka käytetään uudelleen, palautetaan elinympäristöön tai hoitojärjestelmään tai luovutetaan yksityishenkilön hoitoon.
Uudelleenkäyttö
Palautettu
Luovutettu yksityishenkilöiden hoitoon
Perustele edellisen kohdan suunnitelmat eläinten kohtaloon liittyen.
Kaikki eläimet lopetetaan tutkimuksen päätteeksi
1. Korvaaminen
Kerro, mitä vaihtoehtoisia menetelmiä, joissa ei käytetä eläviä eläimiä, on käytettävissä tällä alalla ja miksei niitä voida käyttää tässä hankkeessa.
Vaihtoehtoisia menetelmiä, kuten solumalleja, syöpäbiopsioita ja keinotekoisia paksusuolimalleja käytetään yleisesti eläinkokeiden korvikkeina tällä alalla. Nämä menetelmät ovat usein tehokkaita tiettyjen tarkasti rajattujen ilmiöiden tutkimisessa, mutta ne eivät pysty täysin mallintamaan kehomme monimutkaisia mekanismeja. Keinotekoisella paksusuolimallilla on tutkittu ennen tätä eläinkoetta SchB:n vaikutuksia suoliston mikrobiomiin ja aineenvaihduntaan. Tämä malli ei kuitenkaan kykene mallintamaan kasvaimen monimutkaista mikroympäristöä, minkä vuoksi sillä ei voida korvata syöpää mallintavia eläinkokeita.
Aiemmin solukokeita on käytetty tutkitaessa syöpäsolujen elinkykyä ja muutoksia geeniekspressiossa syöpähoidon jälkeen, mutta nämä menetelmät eivät pysty mallintamaan systeemisiä vaikutuksia, kuten suolistomikrobistoa, tulehdusta, aineenvaihduntaa ja etäpesäkkeiden muodostumista. Edellä mainitut ovat kaikki tärkeitä tekijöitä hoidon tehon arvioimisessa. Näitä menetelmiä on kuitenkin käytetty mahdollisten terapiakohteiden ja vaikutusten tunnistamiseen, mikä vähentää eläinten käytön tarvetta ja mahdollistaa keskittymisen tiettyihin kiinnostaviin osa-alueisiin sen sijaan, että käytettäisiin suurta määrää eläimiä mahdollisten molekyylimekanismien seulontaan.
Lisäksi paksusuolisyövän tutkimiseksi on tärkeää pystyä tarkastelemaan koko ruoansulatusjärjestelmää, jotta vaikutukset ihmiseen voidaan mallintaa mahdollisimman tarkasti. Tämän tutkimuksen tulokset auttavat kehittämään uusia in vitro -menetelmiä, jotka voivat tulevaisuudessa mahdollisesti korvata eläinkokeet, ja voivat myös luoda mahdollisuuksia kliinisten kokeiden suorittamiseen ihmisillä, mikä vähentäisi tarvetta käyttää hiiriä.
2. Vähentäminen
Selosta, miten tässä hankkeessa käytettävään eläinmäärään on päädytty. Kerro, kuinka käytettävien eläinten määrää on voitu vähentää sekä koesuunnittelussa noudatetut periaatteet. Kuvaa hankkeen aikana noudatettavat eläinten vähentämisen keinot, joita voidaan soveltaa vaarantamatta tieteellisiä tavoitteita. Näitä keinoja voivat olla esimerkiksi pilottitutkimukset, tietokonemallintaminen sekä kudosten jakaminen ja uudelleenkäyttö.
Optimaalinen eläinmäärä tälle tutkimukselle määriteltiin käyttämällä tilastollisia menetelmiä (voima-analyysi) G*power-ohjelmistolla. Näissä laskelmissa käytettiin tietoja aiemmista vastaavista tutkimuksista. Täten varmistetaan, että eläimiä käytetään tutkimuksessa pienin mahdollinen määrä samalla säilyttäen tulosten luotettavuus ja merkittävyys. Lisäksi pilottitutkimuksessa optimoidaan toisessa osahankkeessa käytettävä SchB-annostus, mikä vähentää kokonaisuudessaan tarvittavien hiirien määrää. Pilottitutkimuksen tuloksia käytetään myös perustana toisen osahankkeen eläinmäärälle, mikä voi edelleen vähentää tarvittavien eläinten määrää.
3. Parantaminen
Anna esimerkkejä toimenpiteissä toteutettavista toimista, joilla minimoidaan eläinten hyvinvoinnille aiheutuvat haitat (esimerkiksi tehostettu seuranta, leikkauksenjälkeinen hoito, kivunhoito, eläinten koulutus). Kerro, miten hankkeessa varmistetaan esiin tulleiden uusien parantamiskeinojen käyttöönotto hankkeen aikana.
Eläimet elävät yhteisissä häkeissä lajitoverien kanssa, jotta varmistetaan normaali sosiaalinen käyttäytyminen ja ympäristön rikastaminen. Hiirille annetaan palloja ja keppejä leikkimiseen sekä majoitustarvikkeita ympäristön rikastamiseksi. Tutkimus on suunniteltu mahdollisimman lyhyeksi ja vähemmän invasiiviseksi, jotta eläinten kärsimys voidaan minimoida. Tutkimus tehdään noin 8 hiiren ryhmissä kerrallaan, jotta kaikki eläimet voidaan käsitellä ja totuttaa toimenpiteisiin stressin minimoimiseksi. Ennen toimenpiteiden aloittamista eläimet totutetaan niille toimenpiteitä tekeviin henkilöihin, jotta hiiret tottuvat tutkijoihin ja toimenpiteet sujuvat helpommin. Eläimiä käsitellään vain kupilla tai tunnelilla, eikä hännästä nostaminen ole sallittua. Tutkimuksen tekeminen lohkoissa vähentää myös aikarajoitteita, jolloin työskentely on tehokkaampaa ja vähentää inhimillisten virheiden riskiä. Kaikki toimenpiteet suoritetaan koulutettujen ammattilaisten toimesta. Eläimet palautetaan kotihäkkiinsä mahdollisimman pian toimenpiteiden jälkeen. Vähemmän invasiiviset annostelumenetelmät on valittu stressin minimoimiseksi: olemme vaihtaneet vatsalaukkuun annostelun vapaaehtoisesti syötettäviin gelatiinikuutioihin. Invasiivisempaa vatsaonteloon annostelua käytetään vain kerran viikossa, jotta eläimille aiheutuva kärsimys on rajoitettua. Eläinten hyvinvointia seurataan päivittäin hyvinvointipisteytyksen pohjalta, ja erityistä huomiota kiinnitetään ripuliin ja kuivumiseen, sillä nämä ovat tämän tautimallin yleisimpiä haittavaikutuksia. Eläinlääkäri on käytettävissä konsultointia varten koko tutkimuksen ajan, mikäli hyvinvointiin liittyviä ongelmia ilmenee.
Perustele käytettävät eläinlajit sekä käytettävien eläinten ikä ja kehitysvaihe
Tässä tutkimuksessa käytetään yleistä tavallista hiirilinjaa, joka on yleisesti ottaen terve. Tämä mahdollistaa sellaisen tautimallin luomisen, jolla ei ole taustavaikutuksia, sekä mahdollistaa potentiaalisten hoitojen testaamisen ihmiskehoa mukailevassa mallissa, erityisesti immuunipuolutusjärjestelmän sekä perinnöllisten tekijöiden osalta, jotka kummatkin ovat tärkeitä tekijöitä syövän kehittymisessä ja ennusteessa. Tässä tutkimuksessa on valittu käytettävän kummankin sukupuolen hiiriä, sillä aiemmissa tutkimuksissa on käytetty ainoastaan uroshiiriä vaikutusten tutkimiseen. Tutkimus aloitetaan hiirillä kuuden viikon iässä, sillä mallin luominen kestää 7 viikkoa ennen hoitojen testaamisen aloittamista, ja liian vanhat hiiret lisäävät luonnollisesti kehittyvien syöpien riskiä ja epäsensitiivisyyttä mallin luomiselle.